Kun salaoja- tai sadevesiremontti valmistuu, alkaa työvaihe, jota ei kannata vähätellä: viimeistely. Se on nimittäin juuri se hetki, jolloin taloyhtiön tai omakotitalon piha saa jälleen ilmeen, jossa silmä lepää – ja jossa jokapäiväinen käyttö on turvallista ja toimivaa.
Mitä viimeistely tarkoittaa käytännössä?
Meiltä Finn Ojilta kysytään usein, mitä kaikkea kuuluu pihojen viimeistelyyn salaoja- ja sadevesiremontin jälkeen. Ja hyvästä syystä – kukaan ei halua, että remontin jälkeen pihassa on epätasaisuuksia, kaivannon jäänteitä tai kasveja, jotka ovat jääneet oman onnensa nojaan.
Meillä viimeistely ei ole irrallinen lisätyö, vaan tärkeä osa urakkaa.
Käytännössä viimeistelyyn kuuluvat:
Siirrettyjen kasvien ja pensaiden palautus alkuperäiselle tai uudelle sovitulle paikalle
(Emme ole hortonomifirma – mutta toistaiseksi yksikään asiakas ei ole reklamoinut istutuksista!)
Kaivuualueiden tasoitus ja muotoilu – pihan kulkukelpoisuus ja esteettisyys palautetaan huolellisesti
Sorapintojen ja kivituhkien levitys – esimerkiksi rakennuksen sokkelin ympärille ja kulkureiteille
Multien levitys ja nurmikon siementen kylvö, kun se sisältyy sovittuun kokonaisuuteen

Emme ainoastaan palauta pihaa entiselleen – teemme siitä usein paremman
Monessa tapauksessa olemme saaneet palautetta, että piha jäi urakan jälkeen parempaan kuntoon kuin ennen töiden aloitusta. Tavoitteemme on aina sama: että asiakas voi olla ylpeä sekä talonsa alla piilossa olevista rakenteista että siitä, miltä piha näyttää ulospäin.
Viimeistelyssä otamme huomioon:
Tulevan huollon helppouden
Veden ohjauksen ja hulevesien kulun
Pihan kaltevuudet ja käyttömukavuuden
Esteettisyyden ja asukkaiden toiveet

Käytännön esimerkki: Reimarla, Helsinki
Hyvä esimerkki onnistuneesta kokonaisuudesta on urakka, jonka teimme syksyllä 2024 Helsingin Pitäjänmäessä, Reimarlassa. Salaoja- ja sadevesijärjestelmät uudistettiin taloyhtiön rakennusten ympäriltä, ja kaivuutyöt saatettiin loppuun marraskuussa. Viimeistelytyöt – mullat, tasaukset ja istutusten palautukset – viimeisteltiin kevään 2025 aikana.
Lopputuloksena syntyi paitsi toimiva salaoja- ja sadevesijärjestelmä, myös huoliteltu ja viihtyisä pihapiiri, joka kestää katseen ja käyttöä.

Miksi pihan viimeistely kannattaa teettää ammattilaisella?
Pihan muotoilussa ja viimeistelyssä ei ole kyse pelkästä visuaalisesta siisteydestä. Kyse on myös:
- Maaperän oikeasta tiiviydestä ja kantavuudesta
- Oikein suuntautuvista kallistuksista, jotka estävät vedet valumasta rakennuksia kohti
- Pihan pitkäikäisestä toimivuudesta ja turvallisuudesta
Väärin viimeistelty piha voi aiheuttaa ongelmia tulevaisuudessa – vesien ohjautuminen väärin, painumat tai kasvuston kuoleminen voivat johtaa uusiin kustannuksiin.
Me Finn Ojilla pidämme huolen siitä, että urakka ei pääty, kun putket on kaivettu maahan – se päättyy vasta, kun piha on kunnossa ja asiakas tyytyväinen.
Kun pihatyöt tehdään kunnolla loppuun, siitä huomaa eron.
Jos sinua mietityttää, miltä juuri sinun taloyhtiösi tai omakotitalosi piha voisi näyttää remontin jälkeen – ota meihin yhteyttä! Me kerromme mielellämme lisää ja tulemme tarvittaessa paikan päälle katsomaan.
👉 Ota yhteyttä ja pyydä tarjous
Finn Ojat – Salaojat kunnossa, piha viimeisteltynä.